Kampanjan työkalupakki

Mediayhteistyökumppanuus

Soveltuu

kaikentyyppisille organisaatioille.

Mikä se on?

Oman organisaation ja valitun tiedotusvälineen yksinomainen yhteistyö, joka saa aikaan molempia hyödyttävää julkisuutta.

Hyödyt

  • Mediakumppanuuden aloittaminen voi lisätä sekä oman organisaation että mediakumppanin toiminnan uskottavuutta ”ulkopuolisen hyväksynnän” ansiosta.
  • Mediakumppanuudet ovat myös hyvä ratkaisu organisaatioille, joiden kampanjabudjetti ei ole suuri.
  • Mediakumppanuussopimukseen kuuluva julkaisu esimerkiksi julkaisee muita todennäköisemmin kumppanin uutisia ja artikkeleita, ja kumppani voi hyötyä sen lukijakunnasta.

Rajoitukset

  • Viestimet saattavat saada lukuisia tarjouksia yhteistyökumppanuuksista. Siksi on tärkeää, että sinulla on valmiina hyvä ehdotus mahdolliselle yhteistyökumppanillesi, jotta tämä pitäisi tarjousta kiinnostavana. Painota ennen muuta sitä, mitä hyötyä yhteistyöstä olisi kumppanillesi ja millaista lisäarvoa tällainen kumppanuus toisi.

Keitä sinun kannattaa lähestyä?

Pohdi ensin tarkasti, mikä viestintäkanava välittäisi sanomasi todennäköisesti tehokkaimmin, ja suunnittele lähestymistapasi huolellisesti. Jos esimerkiksi kampanjasi on hyvin visuaalinen, kannattaa etsiä yhteistyökumppania televisiosta.

Mitä kannattaa tarjota?

  • Mieti, mitä voit tarjota yhteistyökumppanillesi – ja mitä sinä haluat vastineeksi.
  • Seuraavassa on muutamia esimerkkejä siitä, mitä voit tarjota:
    • yksinoikeus sisältömateriaaleihin (kyselytutkimukset, tutkimukset, kuvat, videot)
    • yksinoikeus haastatella organisaatiosi johtajaa
    • yhteistyökumppanin myynninedistämismateriaalien esitteleminen konferensseissa/messuilla.
  • Voit myös sisällyttää yhteistyökumppanin logon omiin tiedotusmateriaaleihisi ja verkkosivustoillesi.

Mitä voit pyytää vastineeksi?

  • Artikkelisarjaa tai haastattelua.
  • Kampanjaasi keskittyvää radio- tai televisio-ohjelmaa.
  • Materiaaliesi julkaisemista mediayhteistyökumppanin verkkosivustolla.

Sopimuksen viimeistely

Kun toiminta-ajatuksesta on saatu sovittua, muista huolehtia seuraavista seikoista:

  • Laadi kirjallinen sopimus, jossa todetaan, mitä kumpikin osapuoli odottaa kumppanuudelta.
  • Päätä vastuiden jakautumisesta yhteistyökumppanuuden sujuvuuden varmistamiseksi.